Esittely


Raija Airaksinen-Björklund
Olen alun alkujaan luokan- ja ilmaisutaidonopettaja, sitten minusta tuli kouluttaja ja nyt olen kokopäiväinen ’toimitusjohtaja’. Kustantamisen ohella kirjoitan ja toimitan myös itse draamakirjoja. Olen ikuinen opiskelija, tiedonjanoinen ja haasteita hakeva. Parastaikaa olen jatko-opiskelijana Helsingin yliopistossa Teatteritieteen laitoksella, väitöskirjatyö on ’vaiheessa’. Kouluttajana olen kiertänyt Suomea ristiin rastiin, aiheina milloin draama, milloin yleisötyö – myös vuorovaikutus- ja asiakaspalvelu ovat kuuluneet repertuaariini. Vietin 2006-2015 välisen ajan Saksassa, Hausfrauna sillä aikaa kun mieheni paiski töitä.

2017 aloitin työskentelyn Tukholmassa Suomen Instituutissa. Toimin siellä osa-aikaisena koulutus- ja teatterivastaavana.

Draamatyö on yhdennaisen yritys, joka syntyi vuonna 2001 tarpeesta julkaista suomen kielellä kirjallisuutta teatteri- ja draamaopetuksen tueksi, innoikkeeksi ja avuksi. Mottonani oli: ”Kirjoja, joita haluaisin ostaa kirjakaupasta, voin tarpeen tullen kustantaa itse.” – sillä kovin montaa aiheeseen sopivaa julkaisua ei tuolloin ollut kaupan. Nyt on muutama enemmän ja lisää on luvassa.  Draamatyön julkaisuihin voit tutustua täältä.