Olisin voinut nimetä viime viikon piinaviikoksi sanan varsinaisessa merkityksessä, jos olisimme lähestyneet Pääsiäistä. Kärsimysviikko se oli jokatapauksessa. Onneksi selvittiin – yhdessä ja erikseen.

DRAAMAKKA-kirjan julkaisutilaisuus saatiin vietettyä leppoisasti ja kannustavassa ilmapiirissä kaiken alkuhässäkän jälkeen.

Tallinnassa painetut kirjat saapuivat kommelluksien jälkeen keskiviikkona kello 13.15. Julkkarit alkoivat vasta 14.30, jotan meille jäi reilusti aikaa. Kehoni oli jännittynyt ja joka solussa pirisi. Mikä helpotuksen tunne, kun avasimme Hesotella ensimmäisen laatikon ja saimme kirjamme esille. Jännitimme loppuun saakka, sisältävätkö laatikot meidän kirjojamme vai löytyykö seiltä esimerkiksi virolaista nykyrunoutta. Ensimmäiset paikalle saapuneet ihmettelivät, miten kylmiä kirjat olivat. Jep,jep – just pakasta vedettyjä, sen tuoreempana tuskin kirjaa voi lukija käteensä saada. DRAAMAKKAA kelpasi esitellä.

Ensimmäiset lukijapalautteet ovat olleet positiivisia ja kannustavia. Otan näitä juttuja heti käyttöön! Voi miten selkeä kirja, tästä on helppo aloittaa! Tilaan Karkkulaisen aikaisemmankin teoksen!

Julkkareissa tapasin ystäviä ja tuttuja, muutamia heistä en ollut vuosiin nähnyt. Saapuipa paikalle eräs verkkokurssi tuttavakin – meillä taisi olla ”sokkotreffit”. Draamatyön ensimmäisen julkaisun taittaja piipahti kahvilla. Keskiviikkoiltana olo oli kliseisesti sanottuna väsynyt mutta onnellinen. Kiitos kaikille kannustuksesta ja mukanaolosta – myös heille, jota eivät paikan päälle päässeet.

Metropolian työpaja jäi tiistaina pitämättä. Onneksi sain mahdollisuuden tavata kurssilaiset torstaiaamuna. On aina ilo tavata nuoria, innostuneita draamaihmisiä ja todeta, että emme ole turhaan työtä tehneet ja koulutuksia kehittäneet. Draamaopetuksella on turvattu tulevaisuus näiden osaavien nuorten käsissä.

Perjantaina suuntasin Hki-Vantaan lentokentälle ajoissa, mielin kotiin. Kone oli 5 tuntia myöhässä. Ei satanut lunta, kukaan ei lakkoillut. Konevika tällä kertaa.

Juna Düsseldorfista Hammiin oli tupaten täynnä. Seisoin laukkuineni eteisessä ja toivoin, ettei Dortmundista nousisi jalkapallofaneja kyytiin. Ei noussut, eikä olis mahtunutkaan. Saavuin kotiasememalle perjantai-iltana klo. 22. Päätepysäkki, ei ryntäilyä ulos.

Nyt on sunnuntai, matkalaukku purettu, univelat kuitattu, pyykit koneessa.

Nyt tuuletan – selvisin!