Vietin viime viikolla kaksi intensiivistä ja työntäyteistä päivää Tukholmassa. Työstimme yhdessä Eeva-Leenan ja Tuomaksen kanssa Ipana-Impro-metodia julkaisukuntoon. Vaikka tässä taannoin taisin kehaista, että tällä kirjalla on nimi valmiina jo tekovaiheessa, taisin nuolaista ennen kuin tipahti. Nimi kyllä on– mutta miten sen kirjoitamme? Millainen muoto olisi paras? Isoilla, pienillä väliviivalla –ilman ?
Syyskuussa 9.9.2013 on julkaisutilaisuus – siinä meille kaikkille toimijoille päämäärää ja maalia. Aikataulu vaikuttaa sopivalta, jää hieman tilaa jopa niille väliintuleville muuttujille, joita Draamatyön projekteihin tuppaa tekijäkaartin virkistykseksi tipahtelemaan.
Raakaversioita työstäessämme silmiini osui lause : ”Improtessa voi olla joitakin ennalta määriteltyjä tavoitteita tai se voi olla omaksi iloksi tehtävää puuhastelua keskellä esikoulun arkea.“
Ei lauseessa tai sen sisällössä sinänsä mitään vikaa , mutta sana puuhastelu draaman yhteydessä sai karvat nousemaan pystyyn. 90-luvulta asti olemme tehneet työtä sen eteen, että ihmiset ymmärtäisivät draaman olevan oikeaa, tavoitteellista tekemistä eikä mitään puuhastelua. Myönnän, että em. termi on henkilökohtainen ongelmani, suorastaan punainen vaate. Kun olin aloitteleva draamaopettaja, koulun johtajaopettaja puhui draamakerhostani puuhasteluna. Samoin aika moni silloinen kollegani. Puhumattakaan päättäjistä. Tai..antaa olla. Draamalle on yhteisvoimin rakennettu uskottavuutta, sisältöjä ja opetussuunnitelmaa (tosin vielä epävirallista). Ja kun puuhastelun leima mielestäni alkaa olla viime vuosituhannen kaikuja, ilmoitin (pilke silmäkulmassa), että minä en ole julkaissut enkä julkaise kirjan kirjaa, jossa draama-sanan yhteyteen liitetään sana puuhastelu. Edes huumori mielessä. Poistimme puuhastelun ja korvasimme sen…toisella sanalla.
Uudistamme tänä vuonna Yhtä draamaa – Oulun kaupungin draamaopetussuunitelman, jonka 1.painos alkaa olla loppuunmyyty. Kirjoittajien Saijan Laukan ja Jonna Koposen kanssa olemme aloittaneet tekstin kriittisen tarkastelun. Mitä poistamme, mitä lisäämme. Miten voimme ottaa vuosien varrella saamamme lukijapalautteet huomioon.
Tunnen olevani etuoikeutettu! Saan tehdä töitä uuden polven draamakasvattajien ja alan kehittäjien kanssa. Saan työskennellä osaavien, innovatiivisten ja energisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole kaavoihin kangistuneet eivätkä anna minunkaan kangistua. En ole kertaakaan kuullut kenenkään tiimiläisen suusta “Ei se kuitenkaan toimi! Ei kannata! Ei me oo ennenkään noin tehty!“ sen sijaan „Hyvä idea! Mielenkiintoinen näkökulma! Hei, oottako aatellut…“ lausahduksia kuulee tuon tuosta. Kirjan tekeminen on antoisaa ja mukavaa – suurimman osan ajasta.
Otin oman Yhtä draamaa-työkappaleeni käsittelyyn ajatuksella, olisiko jäänyt jokin pilkkuvirhe edellisellä kerralla huomaamatta. Vedin henkeä (syyyyvääään) sivulla 61 vasemman palstan puolivälissä.
Aivan. Juuri niin. Ei voi olla totta.
Silmiini ponnahti tekstistä otsikko : Puuhastelua, merkistä loppuratkaisu viidessätoista sekunnissa…
Joudun syömään sanani. Karvasta on kalkki. Olen julkaissut, mutta en julkaise toista kertaa. Onneksi tulee 2.painos. Onneksi draamakirjojen tekeminen ja kustantaminen on jännittävää, mielenkiintoista ja palkitsevaa.
p.s. Se joka bongaa 2013 jälkeen ilmestyneistä Draamatyön kirjoista ’puuhastelu’-sanan – saa palkinnon!
Linkki : Ipana Impro-projektin sekä Eeva-Leenan ja Tuomaksen esittely.
http://www.finland.se/public/default.aspx?contentid=208102&culture=fi-FI
Kappas. Lukiessani tätä juttua ipanaimprosta sekä tekijätiimin esittelystä, huomaan toteuttaneeni aikanaan partio- ja sudenpentuohjaajana DRAAMAA. Ei se mitään puuhastelua ollut vaan tavoitteellista työtä partioaatteen eteen. Siihen koulutettiin vartionohjaajakoulutuksessa sekä sudenpentulauman ohjaajakoulutuksessa ihan painavin kurssituksin, tietysti iän mukaisesti, vetäjät kun ovat itsekin vielä 13-20-vuotiaita. Tekemällä vasta harjaantui.
Ei sitä kyllä draamaksikaan mainittu/tunnistettu silloin vaikka minuun kolahti kuvaus ipanaimpron tiimin esittelysivulla: ”..kehitystä tuetaan muun muassa kuvien, musiikin sekä tarinoiden avulla. Ipana improssa lasta voidaan pyytää ratkaisemaan ongelma tai hänet voidaan lähettää esimerkiksi mielikuvitusmatkalle Afrikkaan. Projekti dokumentoidaan ja lasten tuotokset tallennetaan.”. Tässähän oli koko vartion- ja laumanjohtajuuteni ydintä! Vähän partioaatetta höysteeksi.
Ajatukseni oli kertoa, että toiminnassa lasten (miksei aikuistenkin) kanssa on OIKEATA draamaa sielläkin, missä nähdään vain pintaa. Pinnalla näkyy puuhastelu, draamamenetelmät ovat syvemmällä. Eli joku näkee puun metsän sijaan, kauniit vaatteet koko ihmisen sijaan (ja sen sijaan, miten ihminen vaatteensa kantaa) tai yhden juoksemassa käynnin koko liikunnallisen elämäntyylin sijaan.
Ammattimaisessa toiminnassa puuhastelu on minimissään, amatööriharrastuksessa suuremmassa osassa. Ehkä pinta ei leimaa koko syvyyttä, jonakin päivänä. Sitä odotellessa odotan ensin Ipanaimprokirjaanne!
Kyllä, kyllä ! Oikeassa olet Maija. Jostainhan se on kaikki tekeminen ja kokeilu aloitettava – ja saattaa tarkkailijasta näyttää /vaikuttaa ”puuhastelulta” aivan kuten kirjoitit. Olen ” asettautunut” draaman kannatus- ja opsiin sisäänajojoukkoihin – ja katson, että yksi tehtäväni on tuottaa ja vaalia termistöä, jota aiheen/aineen yhteydessä käytetään eli ALAN SANASTOa. Siten saamme draamalle muodon ja yhteisen kielen, jonka avulla tekemisestä ja toiminnasta puhutaan. Sen sanaston /termistön tulee olla sellainen, että jokamieskin sen ymmärtää. Pois sisäpiiriammattijargon.
Ja pitäähän ihmisellä olla periaatteita. Puuhastelu on yksi omistani 🙂
Laitoin Maija Sinut jo I-I ennakkotilaajien listalle. Saat oman kappaleesi nimikirjoituksilla varustettuna, jopa kutsun Suomen julkkareihin.
Kiitos,että kommentoit!Pysy langoilla…