Pidin pääsiäislomaa pidemmän kaavan mukaan. Kuukausi vierähti nopeasti pois virallisen sorvin(=koneen) äärestä – vaikkakin draaman äärellä oli useampaankin otteeseen. Joskus tekee hyvää pitää mediapaastoa – yrittäjänkin.
Kun kone ei toimi toivotulla tavalla, kun muistitikun koneeseen asetettuaa klikkaa ’formatoi’-komentoa ymmärtämättä mitä se tarkoittaa, voi kokea yllätyksen : tiedostot häviävät- pufff! Äkkiä ei olekaan tutkimussuunnitelmaa, jota työstää ja viilata vähän paremmaksi – tai kässäriä, joka piti oikolukea. Äkkiä onkin vain tekemättömyyttä – ja hömppäromaaneja. Ei paha-?
Lomailimme leppoistamis-teemalla Kaskisissa www.kaskinen.fi kesäkotikaupungissamme, joka on muuten Suomen pienin kaupunki. Jos minulta kysytään, tunnelmaltaan, atmösfääriltään Suomen paras. paikka, jossa kiire häviää ja sielu lepää – myös maisemallisesti. www.visitkaskinen.fi ,
Ja ettei unohtuisi, Suomen tämän vuoden euroviisuedustaja Krista S. on kotoisin Kaskisista www.kristasiegfrids.com.
Saimme pikkusangollisen tuikkuja ’pääsiäispupulta’ ja innostuimme Nicken kanssa tekemään ympäristötaidetta meren jäälle.
Idea lähti adventtispiraali-muistosta Nicken peruskouluajalta täällä Saksassa. Silloin opettaja oli rakentanut lattialle tyhjään luokkaan spiraalin havuista ja asettanut 24 alustaa havujen päälle. Pikkujoulun päätteeksi menimme luokkaan, asetuimme istumaan tilaan, lapset spiraalin ympärille, me vanhemmat seinän viereen. Valot himmennettiin, spiraalin keskellä paloi yksi iso kynttilä, taustalla soi rauhallinen joulumusiikki. Jokainen oppilas – joita sattui olemaan 24 – nousi vuorollaan ylös ja otti tuikun käteensä, käveli spiraalin keskustaan, sytytti kynttilän, käveli takaisin ja jätti oman palavan tuikkunsa ensimmäiselle tyhjälle alustalle. Tunnelma oli harras ja keskittynyt – mikä oli poikkeuksellinen olotila sille luokalle.
T
amppasimme jäälle spiraalin, veimme sinne tuikkuja ja odotimme illan hämärtymistä. Onneksi ilta oli tyyni ja saimme tuikkumeremme palamaan ongelmitta. Seisoimme kalliolla ja katselimme taideteostamme – ylpeinä yhteisestä aikaansaanoksesta.
Kyllä muistimme – nimittäin siivota jälkemme ja korjata loppuunpalaneet tuikut pois jäältä seuraavana aamuna.
Ihanan vaihtelevia tunnelmia.
Jätin huippukohdat kertomatta – kuinka teatteriliput laitettiin jemmaan ja sitten ei muistettu, mikä se ’jemma’ tällä kertaa olikaan ja ostettiin kiireen vilkkaa uudet liput… Tai kun läppäri huuhdeltiin kesken kiihkeimmän kurssisuunnittelurupeaman tuoremehulla…ja kuinka jalka hups! osuikaan läppärin johtoon ja vetäisi kuivatun koneen lattialle…Vauhtia ja vaarallisia tilanteita! On taas mitä mummona muistella. : )
Joo liput edelleen kateissa. MMSE testin tarvettako???? Mikäli ihme tapahtuu ja liput löytyvät T A L L E S T A, johon ne laitetiin niin ILMOITAN HETI.
Ne liput ikuistetaan sitten tänne blogiin! Kolme apinaa Hgin KT:ssa oli kuitenkin tuplalippujen arvoinen esitys. Hauska –
hämmentäväkin. Itse hämmennyin siitä, että en roisia kielenkäyttöä ja jatkuvaa v-sanan käyttöä ja ”sen” puutteen vikinää paheksunut, vaikka melko ”tiukkapipo”(vaiko jo ”kukkahattutäti”?) olenkin.
Näytelmäteksti oli itsessään loistava – näyttelijäsuorituksista puhumattakaan. Mutta K16 kamaa, minusta.