Teen Jyväskylän Avoimeen yliopistoon kirjoittamisen perusopintoja. Piti kirjoittaa poleeminen teksti. Kirjoitin palopuheen draama oikeudesta opetussuunnitelmapaikkaan.  Eräs samalla verkkokurssilla ollut opiskelija kirjoitti palautteeseen, että onnistuin vakuuttamaan hänet kirjoituksellani. Hän kirjoitti : Otat tekstissäsi voimakkaasti kantaa draamaopetuksen puolesta, mutta huomiot silti myös vastapuolen ja mahdollisia vasta-argumentteja.
Minut tekstisi onnistui vakuuttamaan, vaikken alun perin itse ollutkaan aivan samaa mieltä asiasta. Tätä pidän suurena ansiona!

Mitä Sinä ajattelet ?

Draama opetussuunnitelmaan. Nyt !
Suomen hallitus päätti perusopetuksen tuntijaon uudistamisesta kesäkuussa 2012. Sen  seurauksena lisätään taide- ja taitoaineiden, yhteiskuntaopin ja liikunnan tuntimääriä.. Draaman käyttöä opetusmenetelmänä lisätään sekä äidinkielen että yhteiskuntaopin opetuksessa.  Ei käy. Ei kelpaa. Draama on nostettava taideaineeksi taideaineiden rinnalle. Pois lapsipuolen asemasta äidinkielen osa-alueena tai  vain viitteellisenä opetusmenetelmänä, kivana välipalana, leikkinä kun muuta ei keksitä tai jakseta .Draama opetussuunnitelmaan omalla nimellä. Nyt.

Tarvitseeko meidän kaikkien osata näytellä ? Vieläkö tässä pitää teatteriakin tuntea? Heittäytyä turkkalaiseksi paskanheittäjäksi? Draama on punatukkaisten ja kirjavamekkoisten naisten hörhöilyä, sanoi kollega 90-luvulla. Kaikki me puhua osataan. Draama vie aikaa oikealta oppimiselta. Se on ajan hukkaa. Koulussa opiskellaan eikä fiilistellä. Lisää matematiikkaa  ja liikuntaa, niillä Suomi pysyy maailman kartalla. Piste.

 Draaman lisäämisestä opetussuunnitelmaan on keskusteltu viime vuosina laajasti puolesta ja vastaan.  Onko koululaisilla edes kiinnostusta draaman opiskeluun? Mielestäni draaman lisääminen opetussuunnitelmaan lisäisi lasten ja nuorten sosiaalisia taitoja, luovuuden käyttöä sekä tukisi minäkuvan ja itsetunnon kehittymistä. Antaisi valmiuksia arkeen. Myöskään omakohtaisen, kokemuksellisen oppimisen merkitystä ei tule unohtaa. Opimme myös sisältä päin, itse tekemällä ja kokemalla, sen sijaan että tieto annettaisiin meille ulkoa . Draama sallii sellaisetkin tunteet, ajatukset ja ilmaisut, jotka eivät arkipäivässä ole mahdollisia tai hyväksyttyjä.

Olen toiminut draamaopettajana 20 vuotta ja uskon vahvasti draamaan eheyttävänä ja persoonallisuutta vahvistavana  oppiaineena – myös opetusmenetelmänä. Olen löytänyt draaman osaksi omaa opettajuuttani yhdessä  opiskelu – ja opettajakollegoiden  ja oppilaiden kanssa, jotka ovat saaneet omalla esimerkillään, heittäytymisillään ja innokkuudellaan minut näkemään draaman arvokkaana osana omaa työtäni  kouluttajana , opettajana, osana minuuttani.

Tiedän mielenkiinnon draamakasvatusta kohtaan lisääntyneen. Draamalla on mahdollista tukea oppilaiden  oppimista ja kasvua, mutta se on mielestäni myös ovi omaan  itseen , ihmisyyteen ja ihmisenä kasvuun. Minulle se on ollut opettajuuteen ja opettajana kasvuun. Draama on auttanut minua löytämään oman tyylini opettaa ja toimia opettajana. Enkä ole ainoa – oman kokemuksen kautta moni opettaja on ymmärtänyt draaman voiman.

Uskon, että draama antaa oppilaille mahdollisuuden ja eväitä kasvaa sellaisiksi kansalaisiksi , joiden elämäntaidot riittävät nyky- yhteiskuntamme haasteissa. Aikuisiksi, jotka ovat valmiita ottamaan riskejä, kestävät epäonnistumisia ja osaavat nauttia onnistumisistaan, myös niistä aivan pienistä. Aikuisia, jotka eivät usein niin vakavan elämän keskellä unohda leikillisyyden merkitystä. Aikusiksi, jotka osaavat rakentavasti ilmaista itseään ja mielipiteitään. Olla vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa, kuulla ja tulla kuulluiksi.

Olen kouluttajana kiertänyt Suomea monenlaisissa konteksteissa. Kun sanon sanan ‚ilmaisu‘ tai ’draama’ reaktio on aina sama. Kädet menevät puuskaan ja minulle kerrotaan : en osaa näytellä, en ole luova, leikkimään en ainakaan ala. Seuraavaksi pääsemme traumaattisiin esiintymiskokemuksiin koulussa – iästä riippumatta.  Minulla on missio, „I have a dream“. Kun draama on opetussuunnitelmassa, saavat suomalaiset harjoitella pienestä esiintymistä, vuorovaikutusta ja sosiaalista kanssakäymistä turvallisessa ilmapiirissä koulutetun opettajan johdolla. Pois traumat ja pakkoesiintymiset! Tilalle ilo ja onnistumisen elämykset siitä, että tulee kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Eläköön tuleva suomalainen sukupolvi, joka ilmaisee rohkeasti itseään, hallitsee small talkin ja eikä mene kipsiin, kun kuulee sanan draama.  2050?

p.s. Minulla on tummat hiukset. Luovuin uskottavuussyitä punaisesta väristä.