Osallistuin heinäkuun alussa Englannin Draamaopettajien liiton ND:n organisoimaan Heathcote Reconsidered –kongressiin, joka rakentui Dorothy Heathcoten draamatyöskentelyn ympärille. Tapasin Heatcoten kerran ‘livenä’, Ankarassa Turkissa syksyllä 2008. Tuolloinkin jo oli 80-vuotias Dorothy oli voimissaan – karismaattinen vanha rouva, jonka silmistä ei pilke sammunut ja intohimo draamatyöskentelyyn oli kaikin tavoin aistittavissa.

Draamakongressi järjestettiin Lontoon Greenwichissä 0 meridaanin viereisessä perinteitä huokuvassa Naval Collegessa aivan Thamesin rannalla. Sää suosi ja aurinko piti lämpötilan kokoa ajan hellelukemissa. Osallistujia oli yli 200, joka puolelta maapalloa, kaikilta mantereilta. Osa heistä jatkoi vielä draamamatkaansa IDEAn Pariisin kongressiin.

Kongressin keskeinen teema oli Dorothy Heathcoten kansainvälisesti laajalti tunnettu elämäntyön. Paikalla oli todella monta Dorothyn yhteistyökumppania ja entistä opiskelijaa jakamassa osaamistaan sekä kokemuksiaan draaman Grand Old Ladyn kanssa työskentelystä sekä hänen menetelmistään.

”On aivan sama miksi sitä sanotaan: kutsutaanko sitä draamaksi vai joksikin muuksi, pääasia on että menetelmät elävät” – oli useammassa puheenvuorossa esiinnoussut asia. Mikäli draama-sana tuntuu vieraalta, niin muutkin sanat sopivat, totesivat useimmat. Toinen asia joka nostettiin esiin, oli Dorothyn mielilause: ”Ei ole olemassa mitään sellaista, mitä voimme nostaa esiin tässä ja nyt ilman, että se ei olisi jo tapahtunut jossakin maailmassa jo aiemmin.”  Draaman avulla voidaan tutkia asioita, jotka draamaprosessin myötä voivat päätyä yllätyksellisestikin, mutta se on ihan ok, koska se on voinut jo tapahtua  jossakin.

Kongressissa  lähestyttiin Heathcoten elämäntyötä monesta eri näkökulmasta niin luennoissa kuin työpajoissa. Osa-alueina olivat mm.  kansainvälinen työ, metodologia niin draaman kehittymisessä, tutkimuksessa kuin käytännössä, kaikkea sitä toimintaa, joihin tekijät olivat inspiraationsa Heathcotelta/-sta saaneet.

Keynote-puhujat – Mestarit lavalla

Kongressin ehkä koskettavinta antia olivat pääpuhujat, jotka kaikki olivat draaman ”vahvaa,vanhaa kaartia” – kokeneita ja maailmanmainetta keränneitä draamapedagogeja. Olen ”boltonini” 90-luvun alussa tavannut ( Towards a Theory of Drama in Education)  ja nyt vihdoin tavannut Boltonin ’in action’.

Gavin Bolton  vavisutti draamapiirejä tulemalla esiin 24 vuoden eläkkeellä olon jälkeen.   Heathcoten ystävänä ja kollegana, 47 vuotta hänen kanssaan  työtä tehneenä, Bolton kannusti meitä tutkimaan edelleen Dorothyn elämäntyötä puheessaan ” Digging the Dorothy” ja avamaan uusia ovia draaman maailmoihin. Yli 80 vuotias vanha ystävä loihti eteemme mielikuvia nuoresta, innokkaasta Heathcotesta, joka auktoriteetteja uhmatenkin piti kiinni omasta työskentelymuodosta. Taisi mies tietää, mistä puhui.  National Draman kotisivuilla Boltonin osallistumista kongressin Keynote-puhujana otsikoitiin komeasti :

 Breaking News! Gavin Bolton to come out of retirement to speak at ND Conference

Cecily O’Neill nosti esiin vallan jakamisen ja yhteistyön opettajan ja oppilaiden välillä. Uudenlainen opettaja, joka uskaltaa astua katederilta alas ja suostuu perinteisten roolien vaihtoon,mahdollistaa merkityksellisiä, jaettuja oppimiskokemuksia. Ekspertti on se, joka osaa käsitellä eteen tulevan odottamattoman käänteen. Opettajan ja oppilaiden väliseen suhteeseen voit vaikuttaa 1) olemalla läsnä – anna huomiota välittömästi  2) päivättämällä aika ajoin omat käsityksesi oppilaistasi 3) välttämällä tuomitsemista ja arvottamista 4)  provosoitumatta, sitä oppilaat aina kuitenkin yrittävät. Bonuksena sinun tulee myös hyväksyä myös oppilaiden ”väärät valinnat”, vaikka ne eivät sinua miellyttäisikään.

John O’Toole alias Dr. Phil E.Stein selvensi katsojille ”Kysy Dr. Phililtä”-sessiossaan, miten Heathcote Effect-niminen tartunta ilmenee ja millaisia lieveilmiöitä siitä seuraa, jopa maailmanjaajuisesti. Voiko siitä parantua – tai paremminkin : kannattaako siitä edes yrittää päästä eroon? Opettaja roolissa-työtavan mitä mainioin demonstraatio, joka kirvoitti kuulijoissa monet hersyvät naurut.

David Booth toi draaman puheessaan 21. vuosisadan kontekstiin. Me tarvitsemme oppimiselle kehyksen, joka koostuu prosesseista ja taidoista, joita yksilö tarvitsee selviytyäkseen kompleksisessa ja yhdentyneessä maailmassa. Oppilaiden tulisi kyetä yhdistämään tietämyksensä ymmärtääkseen ja ratkaistakseen todellisen elämän haasteita käyttämällä 2000-luvun taitoja. Teknologian avulla oppilaat ovat nyt osa globaaleja yhteisöjä, heillä on esteetön pääsy kaikkeen mahdolliseen tietoon ; kouluun ilman seiniä. He tarvitsevat taitoja ja tukea pystyäkseen toimimaan yhteisössä turvallisesti ja vastuullisesti, käyttääkseen luovasti jo olemassa olevia tiedonlähteitä. Samaan aikaan he luovat ja rakentavat omia sisältöjä ja muotoja,  työskentelevät ahkerasti uusien merkitysten luojina.

Keynote presentaatiot noudattelivat Heathcoten henkeä – pilkettä silmäkulmassa jokaisella, lämpimällä huumorilla ja tarinoilla höystettyjä esityksiä oli ilo kuunnella ja katsella. Ilahduttavaa oli myös se, että puhujat käyttivät erilaisia työtapoja esityksissään demonstroiden teorioita käytännössä.

Heathcoten työtavoista

Tunnetuin Heathcoten kehittämistä työtavoista on asiantuntijan mantteli ja sen kolme R:ää (rigour, realisation ja responsibility), jotka suomeksi ovat K,T ja V eli kurinalaisuus, toteuttaminen ja vastuullisuus 1970-luvulla Heathcote sijoitti 3 ”tuhmaa” ala-asteen poikaa 3. kuninkaan rooliin viikonmittaisella draamajaksolla. Pojista tuli asiantuntijakuninkaita. Heathcote oivalsi tämän asiantuntija-näkökulman merkityksen käyttäytymisen parantamiseen, motivaation lisäämiseen ja tiedonhalun syventämiseen. Opettamisen objekteista tuli oppimisen subjekteja. Tunnettu video ”Three Looms Waiting” mainittiin merkittävänä lähteenä useammissa puheenvuoroissa.

Asiantuntijan manttelia käytti norjalainen Kari Mjaaland Heggstad ansiokkaasti työpajassaan ”The Human hand”, jossa lähtökohtana oli Rembrantin maalaus ”Dr Nicolaes Tulps anatomy lecture” vuodelta 1632.

Britit Iona Towler –Evans ja David Allen (West Midlands Mantle of Experts Network) toivat työpajassaan ”Everything else in the world except oneself is ’an other’ ” toisintona Heathcoten itse käyttämän kokonaisuuden, jossa eri menetelmin perehdyttiin Cherokee intiaanikylän elämään. Toiseuden luomiseen luokassa käytettiin. Asiantuntijan manttelia, artefakteja (intiaanikylän kartta, esineet, autenttiset kuvat, vaatetus jne). Mukana oli myös intiaanielämästä kertovia päiväkirjaotteita. Erityisen korostuneena työpajassa tuli esille tilan antaminen osallistujien ideoille ja tasa-arvoisuus joka myös juontaa Dorothy Heathcotelta. Aikana jona opettaja oli auktoriteetti, Heathcote toi muutoksen luokkaan arvostaen ja antaen toiminnan kautta vallan jakautua tasaisesti kaikille. Tänä päivänä se ei kuulosta oudolta, mutta aikana, jona Heathcote aloitti, se oli ennenkuulumatonta.

Toinen kongressissa vahvasti esille noussut työtapa oli opettaja roolissa.  Menetelmä sallii opettajan haastaa, tukea ja kehittää työskentelyä sekä siihen osallistuvien toimintaa. Opettajan ei tarvitse näytellä, mutta hänen on oltava vakuuttava ja omaksuttava tietty asenne, joka ilmenee roolin toiminnassa. Tämä työtapa sallii opettajan rohkaista ryhmää huomaamaan draamatyöskentelyyn sisältyvän ”leikin” mahdollisuudet.

Jonothan Neelands oli opettajana roolissa työapajassaan  ”Whoever thinks that he alone is wise shows his emptiness-the commission model in executive education”, jossa mentiin Antigoneen elämään. Työpaja on tarkoitettu esimiesten ja business johtajien jatkokoulutukseen. Työpajan avulla voi tarkastella johtajuutta kriittisesti ja pohtia päätöksiä ja niiden seuraamuksia.

Heathcote käytti runsaasti myös artefakteja. Kongressissa kerrottiin hänen rakastaneen vanhoja kirjoja ja käyttänen aikaa museoissa ja antikvariaateissa etsien ideoita ja materiaaleja. Usein draamakokonaisuuden valmistaminen veikin kaksin kerroin sen ajan joka kului varsinaiseen työskentelyyn. Käyttökelpoisia esineitä on esim. kartan osa tai repeytynyt kirje, jossa on näkyvillä vain ensimmäiset rivit jne. Samoin viralliset viestit, kirjeet, päiväkirjat, sanomalehtileikkeet, kirjalliset dokumentit jotka sallivat siirtymisen pois välittömästä toiminnasta ja tarjoavat tilaisuuden lujittaa yksilöllisiä rooleja. Erinomaisia ovat myös kartat ja kaaviot jotka lisäävät tietämystä tutkittavasta asiasta. Tekniikkaa voi käyttää draamatyöskentelyn käynnistäjänä, sillä sen kautta on mahdollista esitellä ongelmat.

Amanda Kiplingin eväät Heathcotelta olivat 1) lue ”Drama as a learning Medium” 2) tee kokeiluja statustasoja vaihtelemalla ja havainnoimalla sen vaikutusta 3) rakasta draamaa 4) etsi oma tapasi toimia.

Pohjoismainen ulottuvuus – draama Ruotsissa ?

Ruotsalaiset pedagogit saivat ensituntuman draamaan, kun Heathcote itse esitteli työskentelyään vieraillessaan 1970-luvulla Tukholman ja Uppsalan yliopistoissa. Tutkija-Evat, Österling ja Hallgren, kysyivätkin presentaatiossaan, miksi draama ei rantautunut ja juurtunut kunnolla läntiseen naapuriimme, samoin kuin on käynyt Norjassa tai Suomessa ?  Tutkijoina he totesivat, että vastauksia ei ole löytynyt, ilmassa on paljon kysymyksiä. Kysymyksistä ehkä mieleenjäävin oli, onko mahdollista löytää joitakin tiettyjä tapahtumia, henkilöitä ja erityisiä olosuhteita, jotka selittäisivät mystisen vastustuksen Ruotsissa? Mielenkiintoista oli, että puhujat valittelivat ruotsinkielisen draamakirjallisuuden puutetta, vain yksi kirja julkaistu ruotsiksi ja sekin suomalaisen kustantajan toimesta. Dramasisters- joukkue hymyili.

Ruotsalainen Anita Grünbaum opiskeli Englannissa Dorothy Heathcoten ja Gavin Boltonin opeissa perehtyäkseen heidän kehittämiinsä draamamenetelmiin, jotka sittemmin toi Ruotsiin. Grünbaum käytti sekä asiantuntijan manttelia että opettaja roolissa työtapoja työpajassaan, jossa perehdyttiin vähemmistön kautta rasisimiin ja romaanien elämään Katarina Taikonin omaelämänkerralliseen romaaniin Katitzi  ja sen kautta siirryttiin eri Euroopan maihin tarkastelemaan romaanien asemaa Euroopassa.

Mitä jäi päällimmäisenä mieleen ?

Kongressi oli konsensushenkinen – yksimielinen ja Heathcoten muistoa lämmöllä kunniottava. Anniltaan innovatiivinen ja inspiroiva, toteutukseltaan toimiva ja antoisa, Heathcotea myös yksityishenkilönä avartava.  Hän olisi varmasti ollut meistä kaikista seuraajistaan ylpeä.

Oma työpajamme „Do you remember?“  käsitteli muistelulaatikko-menetelmän ja prosessidraama yhdistämistä muisteludraamaksi.

Mieleenjääneitä ajatuksia ja lauseita on monia. Kutsuttakoon tekemistä millä nimellä tahansa, tärkeintä on, että itse tiedät mitä teet ja teet sitä sitoutuneesti ja draamaa rakastaen, omalla tavallasi ja tyylilläsi. Ne kaikki kiteytyvät näihin Dorothy Heathcoten sanoihin, jotka hän kirjoitti opiskelijoilleen kurssitodistuksiin:

„We must always have the courage to point to the farthest horizon we can see, so that those near us can learn to be far sighted too, and follow the same path, not because they tread in our footprints but because they are trying to reach the same landmark. May your paths be always of your making not copies of others.“

Kongressiväkeä Lontoon illassa.

Me kolmen suomalaisen kopla ,”Sisters in Drama”  (Raija Airaksinen-Björklund ,Marjatta Karkkulainen ja Anneli Luoma- Kuikka ) olimme todella kongressista voimaantuneet.

P.S. Tämä blogikirjoitus pohjautuu yhteiseen artikkeliimme, joka on julkaistu FIDEAn jäsenlehdessä 2/2013.