Kesällä 2005 Hyvä hankaus-kirjan kirjoittajajoukko oli koossa Teatterikorkeakoululla, testailimme työpajojamme ryhmäläisten kesken. Anneli Luoma-Kuikka oli vuorossa. Työpajan päätteeksi saimme tehtäväksemme keksiä pienryhmissä intiaaninimet naapuriryhmäläisille. Perinteisen ohjeen „ Intiaaninimiä voi käyttää ryhmän aloituksessa: teemaan virittäytymisessä ja tutustumisessa. Kukin valitsee itselleen nimen, joka kuvaa omaa oloa kyseisellä hetkellä. Jokainen kertoo ryhmälle valitsemansa nimen ja miksi valitsi juuri sen.“ sijaan keksimme toisillemme nimiä, jotka mielestämme kuvasivat heitä ryhmän jäseninä. Olimme jo opintojen loppusuoralla, joten todella TUNSIMME toisemme – olimme jopa tehneet yhdessä jo sen „yhteisen ulkomaanmatkankin“.
Oli hauskaa keksiä kavereille nimiä, oikein paneutua miettimään, mikä kuvaisi juuri häntä ja hänen ominaisuuksiaan parhaiten. Intiaaninimet kirjoitettiin A4:lle ja laitettiin riviin lattialle. Ryhmiä oli useita, joten jäi varaa arvailullekin mikä kenenkin nimi mahtaisi olla.
Eniten naurua herätti nimi „ Nainen joka ei pihtaa“ – eikä meistä kukaan sitä riemusta kiljuen vapaaehtoisesti omakseen tunni(-u)stanut. Likainen mielikuvitus vei ajatukset ties minne ja joukolla ääneen ihmeteltiin, että kuuuukaaas se meistä onkaan viettänyt villiä elämää koulutusviikonloppuina ja reissuilla…. ja äääähäs kutti , jäitpäs kiinni.
Kyllä siinä naama venähti, kun huomasin, että oli jäljellä kaksi intiaaninimeä ja kaksi nimetöntä : kurssinjohtaja Pekka Korhonen ja – minä, ”assari”! Ei enää jäänyt paljon arvailuille sijaa, kuka oli se NAINEN, joka ei pihtaa.
Tehtävään kuului (onneksi) myös se, että nimen antajat perustelivat, miksi juuri tämä nimi kullekin. Nolous nimestä päättyy sitten tähän. Anna-Maija (Lauri) oli ollut ideoina ja nimen keksijänä. Intiaaninimeni sain sen vuoksi, että jaoin niin omaa kehittämääni materiaalia, linkki- ja kirjallisuusvinkkejä sekä ideoita avokätisesti, joskus kysymättä haluavatko edes.
Niin paljon nimen „ympärillä kohistiin“ , että mieleen jäi. Kenenkään muun intiaaninimeä en enää muista – eivätkä oikein taida muistaa itsekään!
Huokaus! Ei siis mikään paljastustarina nimestä huolimatta. Kun palasin kurssilta kotiin ja ripustin intiaaninimeni työhuoneeni seinälle, kotijoukot hieman nostelivat kulmiaan. Valitettavasti lappu hävisi viimeisimmässä muutossa – mutta periaate säilyy edelleen samana. Vinkkejä ei piilotella eikä pihdata, ottaa saa tai jättää. Se ei ole minulta pois, jos joku ideaani kehittää ja vie eteen päin tai inspiroituu jostain jutustani. Hyvää vaan, jos kelpaa ja lähtee kiertoon!
Intiaaninimi generaattori draamatunneille voisi olla ihan jees ! Netistä ei löytynyt mulle mieleistä… Saa kehittää!