Olen kirjoittanut kirjeitä niin kauan kuin olen osannut kirjoittaa – siis jo jonkun aikaa :). Ei maalla ennen vanhaan kovinkaan laaja paletti ollut, josta harrastuksia valita. Valitsin kirjeenvaihdon. Muistaakohan teistä kukaan niitä firmoja, jotka välittivät ulkomailta kirjeenvaihtokavereita? Kerättiin nimiä, toiveita, maksettiin muutama markka ja jos oikein hyvin kävi, saattoi kerääjä saada palkinnoksi yhden ilmaisen osoitteen. Niin, postimerkkien keräily tuli harrastukseksi siinä kylkiäisenä.
Naapurin tyttö laittoi Pellervoon oman ilmoituksen ja sai säkillisen vastauksia. Valitsi itse ensin ja kun oikein nätisti pyysin, sain lukea ja valita itselleni jäljelle jääneistä mieleisiä. Valitsin kaksi, Eilan ja Tuulan. Pidän heihin molempiin yhteyttä vielä tänä päivänäkin. Eilan luona kävin ensimmäisen kerran kylässä 12 vuotiaana. Ja siitä se sitten lähti – ’ikuinen ystävyys’, jopa sisarellinen suhde. Mikä bonus ja ilo elämässä!
Ruotsin kielen päätin ottaa heti käytöön, kun sen opiskelun koulussa aloitin. Nyt oma ilmoitus Året Runt-lehteen ja kas! kirjeitä alkoi ropista laatikkoon. Viime viikonloppuna vierailin Ann-Marian luona Trollhättanissa. Ystävyys on kestänyt yli 30 vuotta. Tarina jatkuu siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. Kylkiäisenä positiivinen asenne ‚pakko‘-ruotsiin ja itsetunnon vahvistuminen jo teini-ikäisenä: pärjään tällä kielellä.
Kirjeenvaihto toi, on tuonut ja tuo edelleen paljon iloa elämääni. Niiden postimerkkien lisäksi. Muuttaessani Saksaan päätimme serkkuni kanssa vaihtaa kuulumiset perinteisesti ‚kustipostilla‘, vaikka nettikin on keksitty. Iloitsen joka kerta, kun postilaatikosta löytyy kirje kotimaasta.
Viisi vuotta sitten laitoimme poikani kanssa Osuuspankin Hippo-lehteen hänen kirjeenvaihtoilmoituksensa. Näin joulun alla kirjeita tulvi postilokeroomme postinkantajan kauhuksi. Yli 150 vastausta! Postitäti pirautti eräänä päivänä ovikelloa, tyrkkäsi päivän postinipun käteeni ja tokaisi hieman tuohtuneena, että teille tätä postia tulee ihan liiaksi asti, Totta, joskus tuntui postilokeroa avatessa, että harrypottermaisesti tulee kirjeitä ovista ja ikkunoista. Lentopostia eritoten.
Suomen kieltä on siis harjoiteltu kirjeitä kirjoittamalla. Tänään meillä on vieraita Suomesta. Nicklaksen kirjeenvaihtokaveri Aleksi on kylässä. Suomenkielinen porina täyttää huoneen, koulukokemuksia vertaillaan ja suunnitellaan jo seuraavaa tapaamista ensi kesänä Suomessa.
Aika näyttää, kestääkö tämä kaveruus ja muuttuuko se ystävyydeksi vuosien kuluessa. Toivon niin, sillä olen joka päivä kiitollinen ystävistä, joita olen kirjeenvaihdon kautta saanut. Bonuksena lapsen kirjeenvaihdosta minäkin sain uuden ystävän. Aleksilla on tosi mukava äiti.
Kirjoita kirje!-kampanjan puolesta voisin peukuttaa vaikka joka päivä. Kenet Sinä voisit yllättää käsin kirjoitetulla kirjeellä?