Liisa Keltikangas-Järvinen & Sari Mullonen : Maailman paras koulu?

ISBN9789510404966, WSOY 2014  http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510404966

Kesäloma ja kirjaesittely – mikäpä sen oivallisempi yhdistelmä ulkosuomalaiselle, suomalaisen opettajakoulutuksen saaneelle viettää lomapäivää? Ystäväni innostamana menin kuuntelemaan psykologian professoria, Liisa Keltikangas-Järvisen ja FT Sari Mullolan Maailman paras koulu? –teoksen esittelyä julkistamistilaisuuteen WSOY:lle.

Keltikangas-Järvinen avasi kirjan sisältöä ja tematiikkaa meille kuulijoille. Hän halusi varmistaa, että emme tekisi hätiköityjä johtopäätöksiä tutkimustuloksista, pieni osa miniluentoa sisälsi „tilastotiedettä for dummies“ lyhyttäkin lyhyemmän oppimäärän. Perustellusti, sillä tilastotieteen termit ja tutkimustulosten tulkinnat ovat useimmille melkeinpä hebreaa. Rautalankamalli avarsi ymmärrystä, toivon mukaan tarpeeksi.

Olen asunut viimeiset 8 vuotta Saksassa (NRW) ja seurannut äitinä lapseni koulutaivalta paikallisessa koulujärjestelmässä. Opettajataustaisena äitinä olen ollut kriittinen – en ehkä niitä helpoimpia huoltajia – ja tehnyt huomioita ja vertailuja suomalaisen ja saksalaisen käytännön välillä. Samalla olen voinut katsoa suomalaista koulujärjestelmää kauempaa ja voinut arvioida sen hyviä ja huonoja puolia objektiivisemmin. „ Mikä tekee suomalaisesta koulusta niin hyvän?“-kysymykseen olen saanut vastata useaan otteeseen täällä. Suomen PISA-tutkimuksen hyvä menestys herättää kiinnostusta täällä Saksassakin. Jopa kateutta.

Keltikangas-Järvisen puhuessa tunsin  saavani lohdutusta äitinä tuntemillani huolelle oman lapsen koulumenestyksestä. Miksi se takkuaa? Oivalsin, että kuulemani asiat selittävät monta asiaa, joita olemme kotona pohtineet. Ei tekisi pahaa saksalaisille pedagogeille vilkaista tätä kirjaa. Tästä ei meillä puhuta.

Maailman paras koulu?-kirja jakaantuu kymmeneen lukuun. Aluksi avataan termi temperamentti. Tiivivistetysti : temperamentti on ihmisen synnynnäinen toimintatyyli, joka on suhteellisen riippumaton yksilön kognitiivisista kyvyistä. Keltikangas-Järvisen mukaan sen tulisi vaikuttaa mahdollisimman vähän arviointiin. Tulee myös muistaa, että temperamentti on eri asia kuin käyttäytyminen/käytös.

Omat lukunsa saavat temperametti yhdistettynä niin oppimiseen, kouluarvosanoihin, „oikeaan osaamiseen“ ja koulun rakenteisiin. Ehkä haasteellisin osio lukijalle on Mullosen tutkimustulosten esittely, joka mielenkiintoisuudestaan huolimatta vaatii oikeanlaisen vireystilan – s. 68 „ Tulosten tulkintaan tarvittavia tilastokäsitteitä“ auttaa lukijaa pääsemään kartalle. Mielenkiintoisia lukuja ovat myös katsaus opettajan omaan temperamenttiin sekä pohdinnat siitä, mitä opettajana EI tulisi tehdä omassa luokkatyöskentelyssään. Lopuksi kirjoittajat antavat ehdotuksia, mitä tutkimustuloksiin nojaten voisi tehdä.

Julkaisutilaisuudessa kynäni sauhusi. Muutamia poimintoja minua erityisesti koskettaneista teemoista…

Temperamentti ei saisi vaikuttaa arvosanaan.

Keltikangas-Järvinen totesi, että opettajat antavat sellaisten asioitten vaikuttaa arvosanaan joiden ei pitäisi saada vaikuttaa. Oppilaan temperamentti on yksi sellainen. Temperamentti koostuu ihmisen synnynnäisistä valmiuksista, taipumuksista ja reaktiotyyleistä. Olemme erilaisia esimerksi tavoissamme suhtautua uusiin asioihin. Temperamentti antaa vaikutelman, se on toimintatyyli, mutta ei kerro miten älykäs oppilas on. Opettajille heitetään haaste minimoida temperamentin vaikutus. Mutta miten arvioida oikeudenmukaisesti ? Kai tässäkin tapauksessa toimivat vuorovaikutusteorioiden lait – itselle sopivimman ja luontevimman tyylin opettaa olettaa helposti olevan myös luontevimman tavan opiskella.

Yhteismitaalisuus arvioinnissa – vaiko yhteismitattomuus ?

Keltikangas-Järvinen puhui oppilasarvioinnin subjektiivisuudesta – miten helposti siinä voi mennä harhaan. Opettajilta puuttuvat kunnolliset yhteismitalliset ohjeet arviointiin. Jokainen arvioi oman mittansa/mittareidensa mukaan, vaikka Opetushallituksen arviointiohjeistuksesta on sivuja useita kymmeniä. Mittaamiselle tulee olla asteikko ja mittaväline. Kuinka pitkä matka on Helsingistä Ouluun ? Vastaus voi olla a) n. 600 km b) 8 tuntia c) n. tunti – riipuen mittavälineestä. Kun kunnolliset mittarit puuttuvat, tukeudumme liiaksi olettamuksiin. Opettajakin on oma yksilönsä ja yhteistyö oppilaiden kanssa ja jopa kouluarvosanojen arvioiminen on yhteydessä personallisuuksien yhteensopivuuteen tai -sopimattomuuteen.

Jäin miettimään kirjassa esitettyä väitettä, jossa kerrottiin, että suomalaisissa kouluissa temperamentin ja persoonan yhteys kouluarvosanoihin on suurempaa kuin muualla. Hmm. Tästä asiasta uskaltaisin olla erimieltä kirjoittajien kanssa – ja epäillä tuloksen oikeellisuutta. Ainakin oma kokemukseni saksalaisesta arvosanakäytännöstä osoittaa, että temparemantti jos mikä vaikuttaa arvonoihin. Selityksenä voi olla se, että temperamentti ei voi vaikuttaa arvosanoihin jos temperementti-käsitettä ei täällä tunneta / tunnusteta. Arvosana ei ole totuus osaamisesta vaan oppiaineen opettajan käsitys oppilaasta.

„Arvosana ei ole palkinto eikä rangaistus vaan tunteista riippumaton osaamisen indikaattori.“

Olin lumoutunut koko Keltikangas-Järvisen puheenvuoron ajan. Olen ylpeä suomalaisesta koulujärjestelmästä, olen ylpeä suomalaisesta peruskoulusta. Vain hyvälle ja vankalle pohjalle rakennettu ja rakentuva koululaitos voi ottaa myös tälläiset asiat keskusteluun. Hatarammat järjestelmät sulkevat silmänsä ja kieltäytyvät keskustelemasta asiasta. Saksalaisella tavan koululla on vielä matkaa temperamentti erojen pohtimiseen – jos ensin tunnustettaisiin erilaiset oppimistyylit, huomioitaisiin ulkomaalaistaustaisten oppilaiden saksankielen tukiopetus. Jos opettajankoulutukseen lisättäisiin aineenhallinnan rinnalle ripaus pedagogisia opintoja, jos…

Ottaisin pois kysymysmerkin ja laittaisin ainakin yhden huutomerkin tilalle, joinakin hetkinä voisin laittaa jopa kolme. Kysy minulta, jos haluat tietää, miten niin suomalainen koulujärjestelmä on hyvä? Olen oppirahani maksanut, Siperia – tässä tapauksessa NRW – on opettanut.

Julkaisutilaisuudessa tapasin myös Ritan, joka kirjoitti (kuvien kera) myös aiheesta  http://ritamentor.blogspot.de/2014/08/maailman-paras-koulu-keltikangas.html

P.S. Ei niin hyvää, etteikö jotain pahaakin. Keltikangas-Järvinen romutti yhden uskomuksistani (ja veisitti samalla perusteleni  kotiväelle ) „ Kukaan ei kuitenkaan voi temperamentillaan puolustella jatkuvaa myöhästelyään sen enempää kuin kotinsa sotkuisuutta ja jatkuvaa epäjärjestystä.“ . Joillekin jotkut asiat ovat luontevia ja helppoja, toinen joutuu näkemään paljon vaivaa niiden onnistumiseksi, toteaa Rouva Professori.  Kuulun tässä kohtaa niihin jälkimmäsiin.

Eläköön temperamenttierot!

p.s. 2 yritin siirtää kirjan kansikuvan tuonne alkuun, tekninen osaamiseni  vielä ”kesäterässä”…