Sukupuoli ja (äidinkielen) arvosanat – hajanaisia ajatuksia ja poimintoja kirjan sivuilta.
Keltikangas-Järvisen Maailman paras koulu?-kirja innoittaa minut näköjään kirjoittamaan toisenkin postauksen – kirjassa on toki aiheita vielä useampiinkin.
Olen kirjaa lukiessani tajunnanvirranomaisesti kirjoitellut mieleennousseita kysymyksiä. Lauseita, jotka syystä tai toisesta saivat minut pysähtymään, kutristamaan kulmia tai nyökyttelemään. Kirjan antia voi sulatella näin pieninä paloina.
Koulumenestyksen sukupuoliero pomppasi ensimmäisenä silmiini kirjaa selaillessani. Tutkimuksen mukaan tyttöjen ja poikien ero kouluarvosanoilla mitatussa koulumenestyksessä on länsimaiden suurimpia. Herää kysymys, miksi ihmeessä ? Onko syynä se, että Suomessa opettajiksi hakeutuu yhä enevässä määrin hyvin koulussa menestyneitä tyttöjä?
Tytöt saavat kaikissa kouluaineissa keskimäärin parempia arvosanoja kuin pojat, myös matematiikassa. Äidinkielessä – Mullolan tutkimuksen mukaan –ero on suurin. Tyttöjen äidinkielen arvosanojen keskiarvo on kokonaisen numeron suurempi poikien arvosanojen keskiarvoa. Mitä ihmettä? Onko tämä ero todellakin selitettävissä pelkästään luonnonlailla – epäilen suuresti, että ei.
Mitäs tuumaatte äidinkieltä opettavat, „ mikä mättää“ ? Tunnistatteko ilmiön omassa työssänne ?
Keltikangas-Järvinen ei tarjoa yksityiskohtaista selitystä juuri äidinkielen arvosanoissa ilmenevään eroavuuteen. Yleisiä selityksiä sitäkin enemmän.
- Pojat vastaavat tyttöjä huonommin opettajan käsitystä odotusten mukaan toimivasta oppilaasta
- Yksilötasolla pelkästään se, että on poika, lisää todennäköisyyttä, että opettaja pitää häntä keskittymiskyvyttöämpänä kuin tyttöjä
Äidinkielen arvioinnissa…
- Kaikki temperementti piirteet olivat yhteydessä AI:n arvosanaan
- Tytöt opiskelevat äidinkieltä „oikein“ ja pojat hieman „väärin“
- Mitä nuorempi opettaja, sitä suurempi on temperamentin vaikutus arvosanaan, iän myötä ymmärrys „vääränlaista“(levoton, aktiivinen, lyhytjännitteinen) oppilasta kohtaan kasvaa
- „iloiset pojat“ pääsivät arvosanoissaan lähelle tyttöjä huonotuulisia paremmin
Kirjassa heitetään pohdittavaksi, onko opettajakunnan naisistuminen yksi tekijä poikien alisuoriutumis- ja syrjäytymiskehityksessä, onko opettajan sukupuolella merkitystä oppilaan ymmärtämisessä. Jäin pitkään pohtimaan tätä kysymystä niin oman opettajuuteni kuin kuin pojan äidin näkökulmasta. Itse en olisi valmis allekirjoittamaan suoralta kädeltä väitettä todeksi. Olen tavannut monia miesopettajia, joita ei ole lyhyiden työpäivien ja pitkän kesäloman lisäksi juuri mikään muu opettajan työssä kiinnostanut ja naisopettajia, jotka olisi voinut luokitella „hyviksi jätkiksi“. Siis persoonia laidasta laitaan.
Mullolan tutkimuksessa kävi myös ilmi, että temperamentti oli yhteydessä oppilaan kouluarvosanaan mutta ei äidinkielen taitoja mittaavan testin tuloksiin. Pitäsikö siis palata luokkatasokohtaisiin, valtakunnallisiin kokeisiin jo ennen ylioppilaskirjoituksia ?
Miten varmistetaan, että oppilaat tulevat mahdollisimman objektiivisesti arvioiduiksi ? Miten toimia, ettei oppiaineen arvonaan, oppilaan osaamisen arviointiin, sotkettaisi opettajan käsitystä oppilaasta. Kelpaisiko kirjantekijöiden ehdotus kahden arvosanan mahdollisuudesta ? Arvosanan lisäksi opettajan arviolle oppilaasta ja hänen työskentelytyylistään muodostaisi toisen puolen.
Ei etsittäisi „totuutta“ vaan oppiaineen opettajan käsitystä oppilaasta, toteaa Keltikangas-Järvinen.
Mielessäni liikkuu paljon kysymyksiä ja niin vähän oikeita vastauksia, subjektiivisia mielipiteitä vain.