Kun teatteritaide valloittaa luokkaahuoneen – draamapedagogiikkaa oppimassa ja opettamassa

38,50 

TeT Soile Rusanen on suomalaisen draamapedagogiikan uranuurtaja, joka väitteli Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen tohtoriksi vuonna 2002. Uransa aikana Rusanen työskenteli lehtorina Teatterikorkeakoulussa sekä tuntiopettajana Jyväskylän yliopistossa. Hänellä on ollut merkittävä vaikutus Suomen draamaopetuksen kehitykseen.

Draamapedagogiikka on se teatteritaiteen laji, joka on syntynyt juuri koulussa toteutettavaksi. Se päätyi Ruotsin kautta Suomeen noin viisikymmentä vuotta sitten.  Voit seurata Soilen kasvutarinaa pienestä, teatterista innostuneesta tytöstä teatteritaiteen tekijäksi ja teatterin- ja draaman opettajaksi ensimmäisten maassamme alaan perehtyneiden joukossa. Rusanen kuvaa elävästi  oman draamapedagogiikan opiskelun kaaren ja kuvaa niiden alan ulkomaalaisten mestareiden opetusta, jotka häntä ovat kouluttaneet. Mestareinaan hän esittelee Brain Wayn, Dorothy Heathcoten ja Allan Owensin.

Pääset kurkistamaan suomalaisen draamapedagogiikan vaiheisiin, joita  Soilen mielenkiintoiset tarinat matkan varrelta elävöittävät. Vaikka teos  avaa draamapedagogiikan kehitystä maassamme, Rusanen suuntaa katseensa myös tulevaisuutteen ja näköpiirissä oleviin muutoksiin.

HUOM! JOS nettikauppa ei toimi, lähetä tilaus suoraan sähköpostiin draamatyo@kolumbus.fi /   nimi +osoite + puhelinnumero  – tilaukset toimivat nopeasti ”vanhallakin tavalla”