Stureplan 4

25,00 

Stureplan 4 kertoo 6-vuotiaan suomalaispojan vuoden ja neljän kuukauden mittaisesta elämänvaiheesta. Syntymän jälkeen todettiin vasemmassa käsivarressa epämuodostuma, jonka jälkeen poika lähetettiin yliääkäri James Hindmarsh’in leikattavaksi Tukholmaan. Sairaalassaolo kesti lähes neljä kuukautta, minkä jälkeen ylilääkäri otti pojan 10-lapsisen perheensä jäseneksi. Alkoi elämyksellinen aika, jonka keskeisen sisällön muodostivat elämä tässä suurperheessä ja erityisesti leikit ikätoverien kanssa sotakesällä 1943 perheen kesäpaikalla Lisö’ssä. Erkin reippaita leikkitovereita olivat Johan, Tom ja Ann.  Koulunkäynti, joulu, ja monet pienen pojan kokemukset ilmentävät tuossa ikävaiheessa olevan tenavan elämismaailmaa. Taustalla on sodan varjo.  Vanhempien ja ylilääkärin välinen kirjeenvaihto kertoo hoitavan perheen hyvästä huolenpidosta.. Kirja päättyy kahteen henkilökuvaan. – Kirja on omistettu yliääkärin muistolle.

Description

Jyväskylän yliopiston Emeritus Erkki Laakso yllätti ja kirjoitti muistojaan  40-luvun alun Tukholmasta, Erkki Laakso valmistuin Suomen Teatterikoulusta v. 1960 ja toimi ammattinäyttelijänä Oulun Teatterissa kolme vuotta, minkä jälkeen opiskeli kansakoulunopettajaksi Oulun OVL:ssä. Oulusta Erkki siirtyi suullisen esitystaidon, myöhemmin puheviestinnän lehtoriksi Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitokseen ja  sai nimityksen Suomen ensimmäiseksi draamapedagogiikan lehtoriksi.