Surffailin netissä ja juutuin jälleen kerran suosikkiblogiini , jota kirjoittaa maanmainio Katleena Kortesuo, http://eioototta.fi . Katleena ohjeisti oivalliseen tapaansa meitä kuhnureita palaamaan bloggaustauolta kunniakkaasti.  Ei hätää. Kortesuon vinkeillä teen tyylikkään comebackin menettämättä kasvojani, oivalsin.

Siispä tuumasta toimeen!

Bloggaustaukoni venähti todellakin liian pitkäksi – ja aivan huomaamatta. Edellinen postaukseni viimevuoden syyykuulta. Nolottaako palata linjoille kuukausien tauon jälkeen? – kysyy Katleena. No nolottaa. Totta vie ja kovasti nolottaakin.

Ohje 1 : Älä aloita postausta viittaamalla pitkään taukoon.

Oijoi anteeksi todella paljon kaikki lukijani, edellisestä postauksesta onkin jo kulunut aikaa, joten päätin vihdoin palata kirjoittamaan ja päivittämään Draamatyön kuulumisia. Ja siinä sivussa vähän omianikin.

Ohje 2 : Älä tee tikusta asiaa.

Minun on ollut jo pitkään vaikeaa löytää kirjoittamisen aiheita ja aikaa, joten kirjoitan nyt siitä, kuinka vaikeaa on löytää kirjoittamisen aiheita, niin ja sitä aikaa.

Minulla on ollut kovin kiire, tiedättehän tunteen. TO DO-lista on pitkä ja pitenee joka päivä. Haalin uusia projekteja ennen kuin olen saanut edelliset mapitettua ja kunniakkaasti päätökseen. Liian paljon keskeneräisiä juttuja, vähää vaille valmiita. Se ressaa. Eihän siinä ehdi blogin kirjoittamista edes ajatella.

Ohje 3 : Älä tee ”olen elossa” -postausta

Tämän postauksen viesti on se, että olen yhä elossa. Toinen tärkeä ilmoitettava asia on, että Draamatyö toimii yhä. Vuoden 2013 veroilmoitus on tehty – sen projektin sain sentään tehtyä, postitettua ja laitettua rasti tehty-ruutuun. Selvisin hengissä, olen siis elossa. Varastossa on kirjoja, paljon kirjoja. Sekin on selvä merkki elossa olosta. Ja sekin kertoo jotain, että viimeisen vuoden aikana 3 kirjasta on otettu uusintapainos.

Ohje 4: Älä lupaa pikaista jatkopostausta.

Jatkossa postaan ihan taatusti useammin, olen niin päättänyt. TO DO-listallani on jokaisen päivän( rehellisyyden nimissä tunnustan :jokatoisen) kohdalla ruutu „kirjoita blogiin“. Aion rastittaa ahkerasti, kuten myös kirjoittaa.

Ohje 5: Kirjoita kuin et olisi taukoa pitänytkään.

Ooops! Viimeinen ohje onkin jo vaikeampi totetuttaa. „Kirjoita postaus samaan tyyliin kuin ennenkin ja siitä aiheesta, mistä olisit muutenkin kirjoittanut. Älä mainitse taukoa lainkaan, koska se ei liity blogisi aiheeseen. Jos lukija haluaa tietää siitä enemmän, hän voi halutessaan kysyä asiasta kommenteissa.“

Päätänkin tämän postaukseni palaamalla ohjeeseen 4. Seuraavassa postauksessa kerron lisää Hyvä Hankaus-julkaisusta – taustoja ja tunnelmia.

Pysy siis langoilla!

p.s.  http://eioototta.fi/nain-palaat-bloggaustauolta-kunniakkaasti/ -linkin kautta pääset lukemaan Katleenan alkuperäisen postauksen  ja vältät etsimisen vaivan.