30 osallistujan joukko saksansuomalaisia naisia  odotti minua Bad Münster am Stein-Ebernburgissa viime perjantai-iltana.  Matkani sinne kulki monen mutkan kautta aikataulun petettyä jo ensimmäisesn junanvaihdon kohdalla. Saavuin viime tipassa, ajoissa kuitenkin. Muutamien kommenteista kuulsi pettymys, eikö meillä pitänyt tällä kertaa olla suomalainen kouluttaja – kun kuulivat, että tulenkin täältä Saksasta. Lohduttelin heitä, että olen sielultani ja tyyliltäni kovin suomalainen vaikka asunkin täällä. En ole vielä kuudessa vuodessa saksalaistunut.

Aiheenamme oli  ’Naisena olemisen sietämätön keveys’ , jota lähestyimme teatterilähtöisin menetelmin. Siis draaman keinoin,  Draamakka-kirjan  opein.

Perjantai-illan aikana tutustuimme ja teimme ominaisuuden kädet – esittaydyimme toisillemme. Jää oli murrettu – saksansuomalainen kouluttaja olikin ihan OK.

Lauantaina loimme oman henkilömme, jonka elämän käänteiden kautta tutkimme naiseutta ja naisena olemista ryhmäläisiä kiinnostavien teemojen ja näkökulmien kautta. Prosessi on aina yhtä jännittävä myös minulle ohjaajana. Heittäydyn ryhmän eteen vain toiminnankehys mielessäni – mitään valmista ’ tutustumme tänään naiseen, joka…”-  perusajatuksen lisäksi ei ole olemassakaan. Työstän/-mme sitä, mitä ryhmä tuottaa. Aina, niin nytkin.

Saimme tutustua  vuonna 1952 syntyneeseen Kerttu-Marketta Aaltonen-Mülleriin, joka oli muuttanut rakkauden perään Saksaan valmistuttuaan ensin sairaanhoitajaksi Suomessa. Tuo Heinävedeltä kotoisin oleva, evankeliseen kirkkoon kuuluva nainen oli muuttanut Etelä-Saksaan pieneen katolilaiseen kylään. Ja mitä kiemuroita elämä Kertun, Frau Gerdin, elämään toikaan. Välillä nauratti, välillä itketti. Osallistujien mukaan koko ajan voimaannutti. Kerttu-Marketta alkoi elää keskuudessamme. Illan päätteeksi tutkimme kirjeitä, jotka muuttivat päähenkilömme elämää. Eräs osallistujissa parkasi: ”Ei, älkää tehkö tätä minulle! En kestä, jos Kertun ja Helmutin 40-vuotinen avioliitto kaatuu näihin kirjeisiin!”. Ei kaatunut, mutta aikaan sai mielenkiintoisia ja tiukkoja keskusteluja.  Sunnuntai-aamuna elettiin vuotta 2023 ja Kerttu muutti leskeksi jäätyään Helsinkiin ja alkoi kirjoittaa bestsellereitä elämästään saksalaisena kotirouvana. Tekijäpalkkioillaan hän kiersi maailmaa – reppumatkailijana ja luksusristeillen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Esille nousseet teemat käsittelivät  tällä kertaa meille ulkomailla asuville naisille (miksei miehillekin) niin tuttuja teemoja : ulkopuolisuuden tunnetta, erilaisuutta, ’outoutta’ ja kotimaan kaipuuta.  Draamakan Jotenkin Toisenlainen-tarinakin olisi sopinut tähän yhteyteen erinomaisesti. Naiseuden kipupisteitä, uskallusta olla omanlaisensa, uskallusta olla suomalainen, koulutettu ja itsenäinen nainen. Tietoinen ja terveellä tavalla ylpeä omista juuristaan.

Päätimme seminaarin  osallistujien lempirunoihin, joita lähestyimme uudella tavalla. Olin koonnut runot yhteen ja leikannut ne irrallisiksi lauseiksi ja sekoittanut ’pakan’. 3 hengen ryhmissä osallis tujat työstivät  saamistaan lauseista uusia runoja.

Tunnistatko, mistä runo(i)sta tämä on uusioruno on koottu?

Kuunvalo

En voi tuoda sinulle kuun valoa kämmenissäni,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee
ja valaisee koko taivaanrannan.
 
Sammutan kynttilän, ettei se häiritse kuuta.
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan
ja sade täytti sen.
 
Pyhät on ruusut neien posken,
pyhä on kukka pihlajassa,
suvi-iltaman sulossa.
 
Niistä sydämeni laulun teen,
tuulta pidättäen.

@ Christiane, Marja-Liisa ja Katariina.