„Taidehistorioitsija Tuula Karjalainen tarkasteli  1800-luvun suomalaisen taiteen kantakuvia. Merkittävät teokset elävät ihmisten yhteisessä piilotajunnassa ja nousevat esiin uusissa muodoissa nykytaiteessa ja mainoskuvissa. Suurine värikuvineen kirja opastaa tunnistamaan kantakuvia kuvien täyttämässä maailmassa. Kirjan perusideaa voisi myös soveltaa musiikkiin ja yrittää jäljittää klassisten sävelteosten kaikuja populaarimusiikista.“ http://www.maahenki.fi/tuote/639/kantakuvat-_-yhteinen-muistimme

Näillä sanoilla kustantaja Maahenki esittelee „Kantakuvat – yhteinen muistimme“- kirjaa, joka ilmestyi 2009. Ihastuin kirjaan ja olen hyödyntänyt sitä työssäni ulkomailla asuvien suomalaisten kanssa.  Otin vinkistä vaarin – en tunnistaakseni klassista musiikkia populaarista vaan kartoittaakseni, millaisia muistoja kukin kurssilainen kotimaastaan mukanaan kantaa. „  (Niksinurkassa yksinkertaiset ohjeet ). Mikä meille suomalaisille on yhteistä ja tärkeää ?

Ebernburgissa Naistenseminaarissa  teimme  „ Oi kallis kotimaa, Suomi sulo Pohjolaaa…“ –harjoituksen. Ensin leikkasimme ja liimasimme kuvia suomalaisista naistenlehdistä jokainen omien mieltymysten mukaan. Teimme kollaasin isolle paperille, leikkasin sen Suomi-neidon muotoon.          Ja näitä asiota nämä Saksassa useita vuosia, jopa vuosikymmeniä, asuneet  50 + naiset tuottivat yhteiseksi muistikseen.  Olen tiivistänyt ja karsinut – ottanut mukaan vain useamman ‚äänen ‚  saaneita symboleita. Näitä symboleita kyselin ja näin he vastasivat :


maalaus/taideteos
: Haavoittunut Enkeli, Taistelevat Metsot, Lemminkäisen Äiti, Aino

iskelmä : Satumaa, Puhelinlangat laulaa  – myös Kirka ja Pave Maijanen mainittiin

kirja/teos : Kalevala, 7 Veljestä, Tuntematon Sotilas ja Täällä Pohjantähden alla  sekä  kirjailijoista Sofi Oksanen ja Kjell Westö tuotantoineen

klassinen musiikkikappale : Sibeliuksen Finlandia – sekä Valse Triste

maku/ruoka : karjalanpiirakka, karjalanpaisti, muikku/ahven/silakka, metsämarjat, ruisleipä, uudet perunat.

tuoksu/haju : metsä – koivikko, koivu ja mänty, sauna ja Mäntysuopa

maamerkki/symboli : lippu, Paavo Nurmen patsas, joutsen, hirvivaara-liikennemerkki

ja joka kerta keksii jotain uutta – pilke silmäkulmassa!  Tällä kertaa kehitin  ”löytyy kaikista suomalaisista kodeista”-esineistä bingoruudukon !

Voit pelata – joko omassa tai kaverin kodissa, yksin tai yhdessä. Tee omat tulkintasi kotien aidosta suomalaisuudesta. Tai kehittele omat bingoruudukkosi. Mielenkiintoista minusta on, miten eri vuosikymmenillä syntyneiden ’must’-jutut erovat toisistaan – ja miltä ulkomaille asettautuneiden suomalaiset kodit näyttävät? Tai millainen olisi ’must-kirjahylly’-bingo ? Heitänpä haasteen – ”lupaan heti osallistua helmat paukkuen bingoon!” – vaikka virtuaaliseen.

KÄÄK! taulukosta tuli turso! Enkä saa sitä millään pois…joten ideanpohjaksi, mallia ’e-m-n-S’. Piirrä ite parempi 🙂

poppana-liina rukki Aalto-vaasi
ryijy kaulin Festivo-kynttilänjalka
kuparinen pannu räsymatto Marimekon Unikko

 

Tunnustan. Kyllä minä sain BINGON!